ILMIÖT July, 1st 2012 by

Vuosikymmenen turhake – MDPV

Download PDF

MDPV:n väri vaihtelee valkoisesta rusehtavaan.

Kokaiinin ja amfetamiinin kaltainen MDPV rantautui Suomen tutkimuskemikaali-skeneen muutama vuosi vuotta sitten Jenkkien kautta. Siellä ainetta myytiin huoltoasemilla täysin laillisesti “saippuasuolana”. Suomeen ainetta tilattiin lähinnä nettikaupoista, maahantuonti oli luultavasti hyvin marginaalista. Taannoisesta alkuhuumasta ollaan jo päästy, osittain aineen saaman negatiivisen julkisuuden vuoksi, osittain ehkä sen saavuttaman huumausainestatuksen takia. Aine sai paljon huomiota valtamedioissa, missä sitä kauhistelivat kukkahattutätien ja poliisien lisäksi kyseisen huumeen käyttäjät.

Puheet lehdissä olivat mediaseksikkään paapatuksen lisäksi lähinnä käyttäjiltä itseltään kerättyjä kokemuksia. He raportoivat kammottavista psykoositiloista suhteellisen pienillä käyttömäärillä. Viimeistään kuolemantapaukset herättivät huomion, liittyihän aineen käyttöön yksi murhakin. Aineen hallussapito oli vielä alkuun laillista, kunnes se mediamylläkän jälkeen julistettiin lääkeaineesta huumausaineeksi, ja poliisi sai oikeuden rangaista hallussapidosta. Päättäjillä oli niin kiire saada MDPV mustalle listalle, että he jopa muokkasivat huumausainelainsäädäntöä.

Päätin siis testata kyseistä huumausainetta. Käytin ainetta kahtena perättäisenä viikonloppuna, molempina viikonlopun päivinä. En omista vaakaa, joten annostelin silmämääräisesti suurimmillaan noin pikkurillinkynnen kokoisia kerta-annoksia noin puolen gramman määrästä tätä lievästi rusehtavaa huumeetta. Käyttöannoksia siitä irtoaa kymmeniä. Käytin ainetta nenään nuuskaamalla ja satunnaisesti syömällä. Myös suonen sisäinen käyttö on mahdollista, mutta en siihen neulakammoni vuoksi ryhtynyt.

 

Ensimmäinen kosketus

 

Stimulanteille ominaiset euforia, mielen kirkkaus sekä pirteys alkoivat noin kymmenessä minuutissa ensimmäisen annoksen jälkeen. Noin puolen tunnin kohdalla tunsin kuitenkin valitettavasti, että vaikutukset menevät yli. Huomasin että olin vähätellyt aineen tehoa, sillä päässä tuntui nyt todella hysteeriseltä, aivan kuin olisin juonut pannullisen liikaa kahvia.

Ilmeisesti aine on hyvin potentiaalia, noin pienen teepussin kokoisesta puolen gramman pussista ei tarvitse ottaa juuri hyppysellistä enempää. Laskin annosta seuraavalla vedolla, jonka otin noin neljä tuntia ensimmäisen jälkeen. Alkoholin päälle aine antoi nyt todella kovan buustin. Itsetunto kasvoi humauksessa ja lievä ujouteni muuttui ulospäin suuntautuneisuudeksi. Baarissa olin tanssijumala, hytkyminen musiikin tahtiin tuntui todella hyvältä. Olo oli hyvä niin kauan kuin sitä kesti, nimittäin laskut iskivät hetkessä, miltei varoituksetta. Täydellinen hurmos kääntyi äkkipudotuksella ahdinkoon. Pakenin kotiin ja yritin nukkua tuloksetta. Sain vasta puolilta päivin unta. Kerron laskuista tuonnempana.

 

Kemikaali

 

Otin ainetta vielä seuraavana viikonloppuna kaikkina kolmena päivänä. Nukuin enemmän tai vähemmän joka ”yö”. En siis käyttänyt MDPV:tä näitä päiviä putkeen, vaan annoin vaikutuksen laskea välillä. Aineen pitkällisen käytön haitat tulivat kuitenkin esille pelottavasti jo kyseisellä ”kohtuullisella” käytöllä.

Pyörin näiden kolmen päivän ajan erinäisissä baareissa, ja join lisäksi vaihtelevia määriä alkoholia. Perimmäisenä tarkoituksena oli käyttää MDPV:tä pienenä illan buustaajana, bilehuumeena.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kirjoittamani, lievästi lukijaystävällisemmäksi selvennetty merkintäni, kuvannee lopputulosta parhaiten:

Silmät seisoo päässä kuin haamulla. Pystyn tarkentamaan noin kahden metrin päähän, kaikki muu on sumeeta massaa. En näe esimerkiksi tällä hetkellä ruudun tekstiä ollenkaan. Päässä tuntuu hysteeriseltä. Jotakin pitää tehdä, joten paapatan Facebookissa paskaa kavereille. Tunnen oloni kuitenkin helvetin tyhmäksi, varsinaiseksi zombiksi. Kirjoitukseni ystävilleni soljuu mielipuolisuuden rajoissa.

Puolesta grammasta on vielä aivan liian paljon jäljellä, enkä halua heittää sitä poiskaan… Suoranaisessa itsetuhoisessa vimmassa päätin vielä siis uhmata mielenterveyttäni ja ottaa nyt vähän tuhdimman annokseen: noin kolme annosta neljän tunnin sisään.

Aine osoittautui välinearvoltaan täysin hyödyttömäksi pitkällä käytöllä. Parin päivän putken jälkeen, vaikkakin välissä nukuttu yö ja ateriointi, tällä huumeella ei tanssita enään ollenkaan. Hereillä tällä pysyy varmasti niin pitkään kunnes pumppu pettää, mutta näytän tällä hetkellä rappiopirinistiltiä. Aine tekee sen todella nopeasti. En todellakaan haluasi mennä nyt ihmisten ilmoille säikyttelemään kunnon kansalaisia. Pelottaa kohdata laskut, helvetin kemikaali.

 

Laskut maksettavana

 

Niin kuin sanottua, laskut iskevät lopulta kovaa ja yllättäen. Mieli laskeutuu täydellisestä hurmoksesta täydelliseen koomaan muutamassa minuutissa. MDPV:n kanssa laskut eivät ole mitä tahansa melankoliaa, vaan todella psykoottisia – paniikkihäiriötä, vainoja, ahdistusta, inhotusta, itsevihaa. Esimerkiksi tungoksinen baari tuntui todella ahdistavalta kun aineen tuottama euforia vaihtui vierotusoireisiin. Paniikkikohtaukselle ominaiset käsien tärinä ja hikoilu hiipivät esiin ensimmäisenä. Ja tästä selvitäkseen on otettava uusi annos.

Mikään huume ei ole antanut minulle MDPV:n kaltaisia jälkitiloja. Jo pienillä määrillä, yhden illan käytön jälkeen vaivuin täydelliseen itseinhoon ja ahdistukseen. Aivot olivat lakossa, eikä mikään tuntunut miltään. Pidin itseäni paskana ja kuvittelin, että kaikki muutkin pitävät. Tuntui kuin joku olisi tarkkaillut minua kulman takaa ja halveksinut suuresti säälittävää narkkaamistani. Varjot vilisivät silmäkulmissa. Istuin koneella, enkä saanut unta vaikka keho ja pää olisivatkin jo vaatineet lepoa. Käteni tärisivät hurjasti, minun ei tehnyt mieli syödä vaikka verensokeriarvoni varmasti huusivat miinusta.

Tässä vaiheessa on hyvä lopettaa, mutta toisaalta helppo jatkaa aineen käyttöä. Nenään otettuna koin, että aine vaikuttaa noin neljä tuntia kunnes on otettava joko uusi annos, tai kohdattava aineen pimeä puoli. Vaikka kokemukseni olivat varmasti kaukana pahimpien narkkien painajaisista, en ihmettele että tällä pääsee psykoosiin todella nopeasti.

 

Not for Human consumption

 

Tutkimuskemikaalin, rc:n ja muuntohuumeen kaltaisilla termeillä tarkoitetaan synteettisiä päihdyttäviä kemikaaleja, jotka muistuttavat läheisesti “oikeita” huumeita. Aineiden molekyylirakenteet ovat juuri sen verran muokattuja, että juridisesti niitä ei voi laskea huumausaineiksi.

Muuntohuumeiden vaikutusmekanismit ja tavat muistuttavat pitkälti perinteisiä huumeita. Ne ovatkin tulleet monen perinteisen huumausaineen halvemmaksi ja helpommin saatavaksi korvikkeeksi. Nettiaikakausi mahdollistaa aineiden tilauksen netistä pienellä vaivalla ja riskillä.

Suomessa muuntohuumeet päätyvät hyvin nopeasti vähintäänkin lääkeainelistalle, mikä tekee niiden maahantuonnista laitonta, mutta hallussapito ei kuitenkaan ole huumausainerikos.

Jos kaikki paitsi yksi huume pitäisi sallia, niin tämä turhake olisi ehdottomasti MDPV. Aineella saa päänsä aivan liian nopeasti täydellisen tilttiin. MDPV:n vainotukset ja ahdistus ovat omaa luokkaansa, jopa a-luokan huumeiden joukossa. Tällä valvoisi koko viikon, mutta miksi joku tekisi niin? Ensimmäisen illan jälkeen käyttäjä pakenee vierotusoireita silmät ufoina, älyllisen ja fyysisen stimulaation ollessa todella kaukana. Aineeseen saa nopeasti aikaiseksi todella vaarallisen riippuvuuden, eikä MDPV:tä voi käyttää hallitusti. Yksinkertaisesti nousut eivät ole laskujen arvoisia.

Vuoren huipulle on kiva lentää. Jos et kuitenkaan tiedä miten sieltä laskeudutaan, tai ainoa vaihtoehto on kärrynpyörätyyli kivivyöryn mukana, on hyvä miettiä onko se sen arvoista. Minusta ei. Minulle riitti.

Lisää luettavaa

1 Kommentti

Jaa artikkeli

  • minä vain

    Luin tarinasi sattumalta, kun etsin lisätietoa aineen mahdollisista jälkiseurauksista.
    Minulle kävi näin yhtenä perjantai iltana tavalliseen tapaan istuin iltaa. Kaikki lähti siitä kun päädyin kahdenkesken ystäväni kanssa, jolla tapana ottaa vähän mitä sattuu. Hän pyysi minua mukaan, kertoi aineesta, eli mdpv:stä, ja minä sillä hetkellä olin halukas ottamaan. Suunnitelma oli, että otan vain yhden pommin ja lähden sisarelleni.
    Niin siinä kävi, yhden otin, muutamissa minuuteissa alkoi jalat liikehtimään ja suu käymään. Olo oli loistava. Mitään en ollut ottanut vuoteen, mutta lähdin sen jälkeen suuntaamaan kohti siskoni asuinpaikkaa. Hetken istuin yksin hänen kotonaan kunnes aloin tuntea oloni mitättömän turhautuneeksi ja päätin soittaa ystävälleni, että tulen takaisin hänen seuraansa, mutta vain hetkeksi…. Siitä se lähti. Kun sain uudelleen tuntea ne nousut, yö venyi ja venyi lisää annostelemalla. Aamuyöllä etsimme sopivaa piilopaikkaa, kun maailma alkoi hyökätä kinppuumme. Joka puskassa vaani joku, ja ainoa tapa päästä taas suht normaaliin tilaan oli ottaa lisää. Vaikutus alkoi vaan jo laskea aina vaan nopeammin. Päivällä 11 aikaan 12 tunnin vetämisen jälkeen aine loppui, ja olo oli sekava,psykoottinen ja ahdistunut. En puhunut selkeästi, tunsin kokoajan sekoilevani ja ihmiset jolle puhuin katsoivat minua vinoon. Olin täysin tiedollisessa mutta hyvin kaukana järjestä tilassa. Päätin lähteä siskolleno etten enää koske koko mömmöön. Ahdistuneisuutta en osannut edes kuvailla, ne vainot ja tajuttomat kivut koko kehossa kun edes yritin hengittää. Olen vetänyt aikoinani itseni amfetamiinilla pahaan psykoosiin 3 kuukaudessa, jolloin vedin kamaa jatkuvaan soittoon ja nukutuksi tuli ehkä yhteensä 20 tuntia viikossa, mutta tämä aine sai minut 12 tunnissa vielä pahempaan psykoosiin. Tietenkin vain hetkelliseen, sillä piripsykoosi kesti kuukausia jolloin yhä jatkoin käyttöä, mutta paheni kun lopetin seinään jouduttuani 4 seinän sisään suljetuksi.
    Mdvp tuotti mulle tajuttoman nopeasti niin pahat olot, vain yhdessä yössä.. ja jatkui siitä vielä muutamia päiviä.. siihen kamaan en enään halua sekaantua, sillä mitään vastaavaa en ikinä enää halua kokea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>