ULKOMAAT September, 19th 2012 by

Näin tulet ryöstetyksi Torinossa, osa 1/3

Download PDF

Torinoryosto1b

Millaista on tulla ryöstetyksi Italiassa? Vastaus selviää kolmiosaisesta reportaasistamme, jonka ensimmäinen osa keskittyy ennakkotunnelmiin ja itse ryöstötilanteeseen. Me kokeilemme, jotta sinun ei tarvitse.

Jälkikäteen voi kysyä, miksi kuljeskelin järjestelmäkameran kanssa Torinon kaduilla puoli neljältä aamuyöllä. Se onkin hyvä kysymys.

Olin saapunut kaupunkiin myöhäisillan viimeisellä junalla. Ajattelin tappaa aikaa yön yli ja jatkaa matkaani aamuvarhaisella. Tästä näkökulmasta suunnitelma onnistuikin loistavasti: Tultuani ryöstetyksi, päästyäni ambulanssihenkilökunnan paikkaamaksi ja selviteltyäni tapahtumia pari tuntia poliiseille olikin kello jo yli kuusi aamulla. Marssin lähimmän rautatieaseman juuri auenneelle lippuluukulle ja kysyin nopeinta kulkuyhteyttä Kööpenhaminaan.

Tyyntä ryöstön edellä

 

Juna Milanosta on perillä yhden aikoihin yöllä. Herään juuri ennen päätepysäkkiä, kerään tavarani rinkkaani ja junan pysähdyttyä astelen asemalle. Torinon pääasemalla norkoilee yksi väsynyt vartija ja joitain kymmeniä matkaajia. Parilla reissaajalla on makuupussit, mutta useimmat lepäävät epämukavilla penkeillä. Katson seuraavien junien lähtevän vasta aamuvarhaisella, joten ajattelen lähteä aikani kuluksi kiertämään kaupunkia.

Aseman ulkopuolelta tönöttää kaupunkikartta turisteille. Otan pokkarilla kuvia kartasta, sillä italialaiskaupungeissa opasteet ovat yllättävän harvassa. Räpsin kuvia muuten järkkärillä, mutta taskuun sopivaan pikkukameraan tallennan reilatessa tarvittavat kartat ja juna-aikataulut. Jykevämpää järjestelmäkameraa säilytän rinkassa silloin kun en sitä tarvitse.

Kartan mukaan keskustan nähtävyydet ovat suoraan pohjoisessa, joten suuntaan sinne. Heti alkuun yllätyn ydinkeskustan tyhjyydestä. On viikonloppu suurkaupungissa, mutta ihmisiä tulee vastaan vain muutamia. Pohjanmaan pikkukylissäkin näkee enemmän väkeä samoihin aikoihin. Kierreltyäni aikani asetun pieneen puistoon syömään eväitä ja lukemaan.

Oleskelen puistossa reilun tunnin ilman ongelmia. Päätän palata rautatieasemalle, mutta kiertää uutta reittiä. Pokkarikameraan kuvaamastani kartasta huomaan, että seuraamalla yhtä pääkaduista, Corso San Mauriziota, pääsisin Po-joen varrelle. Joki johtaisi takaisin asemalle, ja maisemat reitillä voisivat olla kuvaamisen arvoiset. Otan siis järjestelmäkamerani valmiiksi kaulalle. Se taitaa olla virhe.

Kuljettuani aikani pääkatua, huomaan edempänä pari ihmistä seisoskelemassa. Ryöstäjien pelossa ajattelen kiertää heidät kaukaa, joten käännyn hyvin valaistulle poikkikadulle. Viimeistään se on virhe.

Zidanesta se sitten lähti

 

Kun olen siirtynyt sivukadulle, kääntyy perääni kaksi polkupyöräilijää. Samat polkijat olivat polkemassa pääkadulla vastaan, joten ihmettelen hieman heidän äkkikäännöstään. Päätän jatkaa ripeästi matkaani kuin en huomaisikaan kaksikkoa. Turha toivo.

Seuraavassa kadunkulmassa nuoret, hieman itseäni vanhemmat miehet laskeutuvat pyöriltään. Toinen jää seisomaan pyörien luokse, mutta toinen tulee nojailemaan hartioistani. ”Zidane, Zidane!” mies hokee hymyillen ja esittää jaloillaan kamppausliikkeitä. Vastailen englanniksi etten ymmärrä, mutta heppu jatkaa jaaritteluaan ilmeisesti italiaksi.

Tilanteen vakavuus selviää vasta, kun yritän pyristellä irti. Mies koventaakin otteitaan, enkä onnistu irrottautumaan. Äkisti hän nappaakin kaulalla roikkuvasta järjestelmäkamerastani ja koittaa kiskoa sitä itselleen. Rinkka selässä hidastaa liikkumistani, mutta pystyn pistämään vielä hanttiin.

Jälkikäteen kamppailusta on vaikea muodostaa selkeää kuvaa. Muistan häivähdyksiä sieltä täältä, mutta hetkien järjestystä tai kokonaistilanteen kestoa voin vain arvailla. Huudan kurkku suorana apua ja poliisia, mutta kukaan ei kuule. Ryöstäjä tukkii suuni ja jatkaa kamerani kiskomista.

Kamerassa on muistikortti täynnä korvaamattomia matkakuvia, joista en halua luopua. Luopuisin mieluummin rahoistani kuin muistikortista. Kiskon käden pois suustani ja yritän typerästi neuvotella. Huudan ”I have money!”, mutta lause kantautuu yhtä kuuroille korville kuin avunhuutoni. Varmasti hyvä niin, sillä lompakko on samassa salataskussa kuin passini. Ja jos ryöstäjien pitäisi valita 80 euron tai puolen tonnin järjestelmäkameran välillä, valitsisivat he varmaankin molemmat.

Kun kamera ei ota irrotakseen, kurkottelee ryöstäjä myös housujeni etutaskuun. Sieltä löytyy pokkarikamerani ja kännykkäni. Matkapuhelimesta en suostu luopumaan, joten kyyristyn nopeasti poimimaan luuria sen pudotessa maahan. Silloin ryöstäjä alkaa potkia minua päähän.

Adrenaliinihuumassa on väärin puhua kivusta. Oikeastaan kyynärpään kolauttaminen kaapinoveen sattuu enemmän kuin taistelun tuoksinassa saadut potkut kasvoihin. Jokin vaikutus monotuksella kuitenkin on, sillä naamastani alkaa valua verta. Huomioni herpaantuu enkä pysty enää kamppailemaan vastaan, joten potkija saa kiskottua kamerani. Ryöstäjät nousevat pyörilleen ja polkevat pakoon lähtösuuntaamme.

Erätauko, kahvia ja pullaa

 

Pyyhin verta naamastani. Sivusilmällä huomaan, että kohdallemme on pysähtynyt auto. Se kuitenkin jatkaa matkaansa kun pingon polkijoiden perään pääkadulle. Kaksikko kaartaa vasemmalle. Oikealla seisoskelee toinen parivaljakko: se, jota väistääkseni vaihdoin alkujaan poikkikadulle. Juoksen seisoskelijoiden luokse, kerron tulleeni ryöstetyksi ja pyydän soittamaan poliisit. Onneksi toinen heistä puhuu riittävästi englantia, jotta ymmärtää asiani ja pirauttaa hätänumeroon.

Poliisilla kestää aikansa, joten ehdimme jutella kolmestaan niitä näitä. Auttajat – nuori mies ja nainen – paljastuvat pariskunnaksi. Mies, Gabriele, puhuu jonkin verran englantia. Hän pahoittelee tapahtunutta ja alamme jutella leppoisasti matkustamisesta. Hän on menossa ensi viikolla Barcelonaan ja kutsuu kyläilemään jos satun sinne päin. Sillä aikaa hänen tyttöystävänsä käy ostamassa vettä jolla voin putsata kasvojani verestä.

Pariskunta lupautuu jäämään tulkiksi, sillä italialaispoliisit eivät kuulemma puhu englantia. Kun poliisit vartin odottelun jälkeen kurvaavat paikalle, osoittautuu tieto oikeaksi.

Reportaasin toinen osa on luettavissa täällä. Siinä selviää, miten oikea elämä eroaa dekkareista.

Lisää luettavaa

0 Kommenttia

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>