ULKOMAAT October, 7th 2012 by

Näin tulet ryöstetyksi Torinossa, osa 3/3

Download PDF

Kun tulee ryövätyksi Italiassa, on verinen kamppailu arvotavaroista vasta alkua. Hauskuus alkaa, kun taistelet paikallispoliisien kanssa kielimuuria vastaan.

On kulunut noin tunti siitä, kun tulin ryöstetyksi torinolaisella sivukadulla. Olen selittänyt tapahtunutta paikalle hälytetylle poliisipartiolle. Partion jäsenet ovat soittaneet minulle taksin, jotta voisin mennä täydentämään kertomustani poliisiasemalle.

Selvittelyä on tähän asti haitannut kielimuuri – minä en puhu italiaa, poliisit eivät puhu englantia, ja hätänumeroon soittaneen Gabrielen tulkkaus on hyvin rajallista. Asemalta löytyisi kuulemma kielitaitoisempaa väkeä.

Mutta ihmeistä suurin (joka jäi näkemättä)

 

Taksi tupsahtaa ripeästi kadunkulmaan. Annan sen kuitenkin odottaa. Pyydän auttajani Gabrielen mukaani ja käyn ripeästi rikospaikalla katsomassa, onko sinne jäänyt mitään. Poliisithan eivät käy paikan päällä missään vaiheessa. Seuraavasta kadunkulmauksesta löytyykin järjestelmäkamerani linssisuoja. Otan sen mukaani.

Näytän uutta ”johtolankaani” tympääntyneille poliiseille, joita suojus ei tunnu kiinnostavan. Sitten olenkin valmis hyppäämään taksiin. Gabriele antaa vielä puhelinnumeronsa, johon voisin soittaa tarvittaessa.

Taksikuski – lihava keski-ikäinen mies – ei puhu tietenkään sanaakaan englantia. Onneksi poliisit ovat kertoneet hänelle, mihin ajaa. Lyhkäisen ajomatkan jälkeen olemme perillä huomaamattoman näköisellä poliisiasemalla. Maksan reissubudjettia ikävästi vihlaisevat 13 euroa etapista, astun ulos ja otan rinkkani. Kuljettaja osoittaa sisäänkäynnin olevan porttien jälkeen oikealla. Sitten hän ajaa pois paikalta.

Portin marmorikoristeista huolimatta pytinki näyttää varsin ankealta. Kävelen syvennykseen ja käännyn taksikoskin viittomalle ovelle. Ovi on kiinni, eikä näytä kovinkaan kutsuvalta. Seison epävarmana sisäänkäynnin edessä, kun joku rykäisee takanani.

Käännyn ympäri. Vastakkaisella seinustalla on lasiseinän takana pieni huone, jossa istuskelee poliisi. Hän näyttää hämmentyneeltä, kun näkee minut sisäänkäynnillä pää siteessä ja kylmäpussi naamaa vasten. Ryöstöpaikalle soitettu poliisipartio ei olekaan ilmoittanut tulostani. Kysyn mieheltä, puhuuko hän englantia. Kuulemma hyvin vähän.

Lainvartija pirauttaa kollegalleen, joka lampsii pian ulos vastakkaisesta ovesta. Toinen konstaapeli puhuu englantia yhtä heikosti kuin työkaverinsakin. Kerron hänelle ryöstöstä yksinkertaistetulla englannilla. Joudun käyttämään elekieltä, koska mies ei ymmärrä termiä ”rob”. Poliisi pudistelee päätään ja ihmettelee, miksi olen kulkenut yksin aamuyöllä kameran kanssa.

Seuraavaksi selviää, ettei koko asemalla ole aamuyöllä muita työntekijöitä. Etukäteen lupaillut ”espanjaa, englantia ja hollantia” puhuvat esivallan edustajat jäävät siis näkemättä. Astelen paikalle soitetun poliisin perässä sisään asemalle ja tämän toimistoon.

Kielimuuri kumoon nukketeatterilla

 

Kadulla kertomukseni kirjannut poliisipartio ei ollutkaan ilmoittanut tietojaan poliisiasemalle. Joudun siis selittämään kaiken alusta – paitsi tällä kertaa ilman tulkkia: Kaksi miestä. Polkupyörillä. Potkuja päähän. Viety kaksi kameraa. Ja niin edelleen.

Kuvailen taas ryöstäjiä noin 25-vuotiaiksi italialaisiksi. Englantia ja italiaa sekaisin puhuva poliisi pyrkii auttamaan johdattelevilla kysymyksillä: ”Olivatko he mustia?”. Eivät, vaan valkoisia. Saman värinen iho kuin sinulla, sanon ja osoitan hänen varsin ruskettunutta kättään. Mies ei ymmärrä, vaan jättää ihonvärin kirjaamatta raporttiin.

Sitten väsynyt konstaapeli kysyy, missä ryöstö tapahtui. Muistan, että ison kadun nimi päättyi sanaan Maurizio. Sana jäi mieleen, sillä Kotikadussa se oli ollut yhden hahmon lempinimi. Enpä sarjaa vuosia sitten satunnaisesti vilkuillessani arvannut, että katsomisesta voisi olla jotain hyötyäkin.

Ryöstön tapahtumapaikkana olleen poikkikadun nimeä en sen sijaan tiedä, koska en sitä alunperinkään katsonut. Selitän, että katu olisi kyllä paikalle hälytettyjen poliisien tiedossa, mutta poliisi ohittaa kommenttini.

Muistan Gabrielen osoittaneen, että poikkikadun toisella puolella on yliopiston päärakennus. Sanon tästä sinivuokolle. ”Yliopisto on aika iso paikka”, tämä tuhahtaa vastaukseksi. Onhan se, mutta päärakennuksia sillä on silti vain yksi. Sitten hän naputtelee tapahtumapaikaksi Corso San Maurizion.

Hetken päästä joudun selittämään, kuinka itse ryöstötilanne eteni. En usko, että poliisi ymmärtäisi englanniksi puhuttua selvitystä, joten päätän improvisoida. Pitelen edelleen kylmäpussia naamallani. Lisäksi pöydällä on toinen pussi, johon minun on tarkoitus vaihtaa ensimmäisen viilennyttyä. Keksin esittää niitä ja pöydällä lojuvaa kuulakärkikynällä tilannetta havainnollistavaa nukketeatteria.

Toinen pussi esittää minua, toinen kimppuun käynyttä ryöstäjää. Kynä edustaa ryöstäjän taustalle jäänyttä kaveria. ”I was here, when he came here… then we… while the other one…” täydennän esiteystiäni yksinkertaistetulla englannilla ja huidon tavaroilla kuin eskarilainen toimintafiguureilla.

”Where successes are the facts”

 

Huomautan vielä, että samat tiedot ovat kyllä alkuperäisen selvitykseni kuulleella poliiispartiolla. Pöytänsä ääressä istuva lainvartija kysyy, kuuluiko partio Poliziaan vai Carabinieriin. No helkutti, enpä älynnyt että sekin olisi pitänyt painaa mieleen. En tiedä vastausta, joten poliisi kyselee partioauton tuntomerkkejä: ”Oliko se musta?”. Ei, kyllä sekin taisi olla valkoinen.

Kirjattuaan koneelle kylliksi kertomustani konstaapeli kysyy, suosinko englantia vai suomea. Sanon, että nyt en ymmärrä. ”Report. English or Finnish,” hän täsmentää. Oivallan, että mies aikoo seuraavaksi kääntää raporttinsa jollain kämäisellä käännösohjelmalla.

Rikkinäisen suomen lukeminen puoli kuudelta aamulla voisi olla huvittava kokemus. Asetan oikeusturvan tällä kertaa huonon huumorin edelle ja pyydän sepustusta englanniksi. Poliisi räpeltää tulostimensa (HP:n huippumalli 20 vuoden takaa) kanssa jonkin aikaa, kunnes saa sen toimimaan. Tulostin sylkäisee raportin kopioineen lattialle. Poliisi kumartuu poimimaan papereita, nitoo ne ja ojentaa sitten minulle luettavaksi ja allekirjoitettavaksi.

Raportin käännös on huvittavaa luettavaa. Poliisi katsoo kummeksuen, kun koitan pidätellä hymyäni kasvot ruhjeilla. Tiedot ovat suunnilleen oikein, mutta kielikukkaset tuovat kertomukseen oman hohtonsa. Tässä selvityksen pari parasta lausetta:

”After the attack suffered I asked for help to a young man, that Gabriele cell. (puhelinnumero), whom I met in the street adjacent to where successes are the facts.”

”The police did intervene ambulance and was treated to the wound that caused me the gangster with calcium launched earlier.”

Viimeiset väärinkäsitykset

 

Saan raportista kopion myös itselleni. Sitten olenkin vapaa lähtemään. En tiedä missä tarkalleen olemme, joten pyydän voisiko poliisi soittaa minulle taksin rautatieasemalle. Poliisi ihmettelee miksi tarvisisin taksia, kun asemalle on niin lyhyt matka. ”So, it is close?” varmistan. ”No, it is not Close. It is Porta Susa”, tympääntynyt mies ärähtää. Sitten hän näyttää kartalta, missä Porta Susan rautieasema sijaitsee.

Lopuksi uskaltaudun vielä kysymään, tietäisikö hän varastettujen tavaroiden kauppapaikasta, johon aiempi poliisipartio neuvoi minua menemään. Arvaan vastauksen jo etukäteen – poliisimies naurahtaa kuivasti ja pudistelee päätään.

Käyn vielä poliisien vessassa vaihtamassa veriset housuni. Näen samalla ruhjeeni ensimmäistä kertaa peilistä. Jäljet erottuvat räikeästi. Päätän ottaa siteen pois pääni ympäriltä. En tiedä onko sen poistaminen vielä liian aikaista, mutta en halua näyttäytyä ihmisten ilmoilla se päässäni.

Sitten poistun paikalta ja kävelen pari sataa metriä Porta Susan juna-asemalle aamun sarastaessa. Junat eivät vielä kulje, mutta lipunmyyntivirkailija istuu jo kopissaan. Kysyn häneltä nopeinta kulkuyhteyttä Kööpenhaminaan. Seuraavat pari päivää ja yötä kuluvat pitkälti junissa kohti pohjoista.

Jälkisanat: Elämäni huonoin vaihtokauppa

 

Tätä kirjoittaessa ryöstöstä on kulunut reilu kuukausi. Vakuutusyhtiö korvasi menetettyjen kameroiden arvon mukisematta. Kivusta, särystä ja sen sellaisesta ei rahaa saa, mutta enpä niin olettanutkaan. Suurimmaksi menetykseksi jäivätkin järjestelmäkamerassa olleet kuvat: Otoksia oli runsaan karsimisenkin jälkeen yli 900. Niistä monia oli tarkoitus julkaista myös täällä Teleportaasissa.

Tapaus sattui onneksi vasta reilausreissuni loppupuolella, joten se ei vaikuttanut juurikaan jatkosuunnitelmiini. Reissu oli siihen mennessä mennyt erinomaisesti. Sen takia olinkin varomaton ja uskaltauduin viettämään yön ensimmäistä kertaa ulkosalla.

Pahinta ryöstetyksi tulemisessa on häpeä. Teki tiukkaa ilmoittaa seuraavana päivänä vanhemmille tapahtuneesta. Häpeä helpotti melko nopeasti, mutta tapahtuneesta puhuminen ei miellytä aina myöhemminkään. Nyt kyse on enemmänkin kyllästymisestä. Kun itse on käsitellyt asiat puhki, ei niitä jaksa avata yhä uusille kauhistelijoille. Tämänkin tekstin suunnittelin aluksi julkaisevani väärällä nimellä.

Joku on saattanut jossitella, kuinka huonosti minulle olisi voinut käydä. Itse en ajattele asiaa niin. Ryöstäjät olivat paikalla tavaroiden takia, eivät tappaakseen ihmisiä. Jos olisin luopunut kamerasta suosiolla, olisin säilynyt varmaankin vahingoittumattomana. Vasta pitkän tinkimisen jälkeen sain vaihtokauppana kengänkuvan naamaan. Kulmakarvan arpi tuli muuten jäädäkseen. Naarmu on kuitenkin niin huomaamaton, ettei sillä voi kehuskella.

Lisää luettavaa

1 Kommentti

Jaa artikkeli

  • tyyppi

    No mitäs oikein odotit? Miksi kenkään pitäisi osata englantia maassa jossa se ei ole virallinen kieli? Mikset itse puhunut Italiaa? Miksi poliiseja kiinnostaisi joku pikku ryöstö joka on lähes mahdoton selvittää?

    Viimeisenä, miksi ihmeessä heiluit siellä kamera esillä oikein kerjäten tullaksesti ryöstetyksi ja miksi, miksi, miksi ihmeessä tappelit vastaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>