ULKOMAAT October, 21st 2012 by

Uppoavan laivan kapteeni

Download PDF

Tämä kolumni linkittyy Esa Ylijääskön juttuun ”Kuvareportaasi mielenosoituksesta Polígono Surin lähiössä”.

Seison Madridissa Moncloan palatsin juhlasalissa. Odottelen yhdessä jokusen kymmenen muun keskusta-oikeistolaisen nuorisopoliitikon kanssa Espanjan pääministeri Mariano Rajoyta. Ehdin jutella muiden delegaattien kanssa niitä näitä kotvan aikaa, kunnes pääministeri saapuu saliin tyylikkäästi hieman myöhässä. Harmaapartainen mies on yllättävän levollisen oloinen.

Yllättävän levollinen siksi, että juuri eilen Rajoy oli julkistanut julkisiin menoihin kohdistuvat 40 miljardin euron säästöt. Se on paljon rahaa. Vertailun vuoksi Suomen valtion budjetti oli viime vuonna 50,4 miljardia euroa. Siis 40 miljardia, säästöjä. Jos 40 miljardia muuttaa 500 euron seteleiksi, niitä on yhteensä 80 miljoonaa kappaletta. Jos nuo 80 miljoonaa seteliä asettaisi peräkkäin, niistä muodostuvan jonon pituus olisi 12 800 kilometriä. Jos ne laittaisi päällekkäin, pinon korkeus olisi 8 400 metriä. Mount Everest on muuten 8848 metriä korkea.

Olen itse tiukan budjettikurin mies. Mutta en voi välttyä kysymästä itseltäni, ovatko säästöt sittenkin liian julmia?

Kuva: Esa Ylijääskö

Tietysti on helppo rummuttaa ankarien vyönkiristysten perään. Ongelma on vain siinä, että Euroopan tasolla talous on taantuman partaalla. Etelä-Euroopan maat ovat jo siellä. Asian toi näkyvästi esiin IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde, joka analysoi julkisesti IMF:n lokakuussa julkaisemia talouskatsauksia. IMF pelkää, että heikossa kunnossa olevat Etelä-Euroopan taloudet eivät kestä julkisen alijäämän supistamista menoleikkauksin.

Lagarden vaihtoehto on se, että leikkauskirves jätetään hetkeksi sivuun ja odotellaan talouden vahvistumista, jotta se kestää paremmin leikkauksia. Sekään ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, koska kasvuodotukset Euroopassa ovat melko olemattomat. Oikeastaan jo useamman vuoden talouskasvu Suomessakin on ollut tosiasiassa olematonta, koska suuri osa siitä selittyy elvytyksellä.

Espanjan tilannetta seuratessani en malta olla tarjoamatta nyrkkisääntöä: valtion paras ja ainoa vakuus on veronmaksaja. Viime kädessä työteliäs ja yritteliäs kansalainen on se, mitä Espanja tarvitsee taloutensa tervehdyttämiseksi. Se on selkein keino, jonka amatööriekonomikin ymmärtää. Kun rahaa ei ole, valtio voi hankkia sitä velalla tai verotuloilla. Verotuloja saa parhaiten – yllätys, yllätys – verottamalla. Ennen verottamista on kuitenkin varmistettava, että on ylipäätään jotain verotettavaa.

Kuva: Esa Ylijääskö

Mutta entä jos tuottavaa työtä tekevät kansalaiset eivät teekään tuottavaa työtä? Tai vaihtoehtoisesti poistuvat valtion alueelta ja samalla lopettavat verotulojen tuottamisen valtiolle? Juuri näin on käymässä Espanjassa. Koulutetut ihmiset poistuvat, ja ihmisten mukana poistuu raha. Umpikuja, taas. Espanjan kannalta on ehdottoman tärkeää ehkäistä kaikkea tämänkaltaista kehitystä, koska ilman tuottavaa työtä valtio on rahaton.

Goldman Sachsin toimitusjohtaja Lloyd Blankfeinin lääke Euroopalle on koruton: ”Koettakaa sinnitellä elossa”. Pankkiirin neuvo on samaa tasoa kuin kaverin, joka koettaa lohduttaa ennen näkemättömän ankaraa krapulaa potevaa ystäväänsä. Ei paljon piristä, mutta mies puhuu totta. Oikotietä ei ole.

 

Tuijotan Rajoyta. Sääliksi käy. Suuri osa maan ongelmista on luonteeltaan sellaisia, ettei hän ole ollut niitä tehtailemassa, mutta joutuu nyt kantamaan vastuun. Vähän niin kuin olisi perinyt vankeusrangaistuksen tai uppoavan laivan. Niin, Rajoy kieltämättä muistuttaa etäisesti Bernard Hillin näyttelemää RMS Titanicin kapteenia Edward James Smithiä, joka odottelee komentosillalla kaikessa rauhassa aluksensa uppoamista. Jos yhdet konjakit vielä ehtisi?

Lisää luettavaa

0 Kommenttia

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>