http://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/31-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/5-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/61-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/41-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/71-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/11-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/8-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/2-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/91-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/12-687x1024.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/13-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/14-687x1024.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/15-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/16-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/17-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/18-1024x687.jpghttp://teleportaasi.fi/wp-content/uploads/2012/11/19-1024x687.jpg
ILMIÖTULKOMAAT November, 7th 2012 by

Tutkimusmatka travellerikulttuuriin 2/3

Download PDF

Astuin sisään Jamaika-teemaiseen baariin.  Takkutukkainen ja haaremihousuihin pukeutunut länsimaalainen mies hääräsi tiskin toisella puolen.

– Is there a Mr. Vath around? kysyin paidattomalta mieheltä.

– Se on nyt varmaan nukkumassa. Mä käyn kattomassa pääseekö se tulemaan, suomalainen Jesu vastasi ja katosi baarin viereiseen varakkaan ja uuden näköiseen taloon.

Jesu palasi pian ja vahvisti Mr. Vathin olevan nukkumassa, mutta uumoili hänen varmaan heräävän pian. Istuin alas tiskin ääreen ja selitin asiani. Jesu huokaisi.

– Tää on menossa ihan päin helvettiä. Paikan fiilis on katoamassa.

Jesu asui Don Detillä. Hän oli matkustanut jo vuoden ajan ja oli nyt jäänyt Don Detille auttamaan Reggae Barissa ruoka- ja yösijapalkalla. Baarin takaisesta keittiöstä ilmestyi toinen stereotypisen näköinen boheemi reppumatkaaja. Jesu pyysi pitkärastaista Mariota liittymään keskusteluun. Itävaltalaisella, myöskin paitoja boikotoivalla, Mariolla oli samanlainen työsopimus ja matkailutausta kuin Jesulla. He sytyttivät jointin ja alkoivat kertoa ajatuksiaan turismista ja sen vaikutuksista Si Phan Donilla.

Jesu ja Mario pohtivat saarten tilaa.

– Tämä on todellakin muutosvaiheessa. Matkaajia tulee enemmän ja enemmän ja saaren tunnelma muuttuu. Myös matkaajatyyppi on muuttumassa. Nykyään on enemmän Vang Viengista tuttuja bileturisteja ja vahemmän tuon tapaisia matkaajia, Jesu osoitti kolmiotyynyillä levyttäviä ihmisiä.

– Turismibisnes pilaa sekä aiemman reppumatkailukulttuurin, että saaren oman alkuperäiskulttuurin, Mario sanoi ja passasi sätkän Jesulle.

– Räävitön bilekulttuuri ja se kun länsimaalaiset turistit tulevat tänne ottamaan aurinkoa bikineissä on rankasti vastoin paikallista siveellisempää kulttuuria.

Muistin kavahtaneeni aiemmin Don Detin rantakaistaleella aurinkoa palvoneita bikinityttöjä ja myöhemmin miettineeni oliko reaktioni lainkaan perusteltu, vai vain elitististä rinkirunkkailua, jossa parempaan kastiin itsensä lukeva matkailija arvottaa muita turisteja heidän tekemisiensä mukaan. Paikallisten kanssa hengailu on se oikea tapa matkustaa ja auringon ottaminen kuuluu auttamatta Kanariansaarille ja kapeakatseisille pakettimatkaajille. Tuntui hyvältä saada tukea Jesulta ja Mariolta.

Jesu valmistaa kastiketta.

– Turismista seuraa myös eriarvoisuutta. Saaren rikkaimmat kykenevät lähteä mukaan turismibisnekseen perustamalla ravintoloita, baareja ja guesthouseja. Köyhät maanviljelijät ja kalastajat sen sijaan eivät siihen pysty. Liiketoiminnan kiihtyessä myös hinnat nousevat, ja juuri se köyhempi osuus väestöstä köyhtyy entisestään, kun heidän tulot eivät nouse samaan tahtiin hintojen kanssa, Jesu selosti.

Siemailin pienellä päivänvarjolla koristettua jääteetäni ja mulkoilin kulmieni alta tiellä mekastavia brittituristeja. Jesu ja Mario selostivat kilpailun kierteestä, joka syntyy kun yksi matkailuyrittäjä murtaa kaavaa ja saa lisää asiakkaita. Aiemmin saaren baarit menivät kiinni tiettyyn aikaan myöhäisillasta. Sitten jokin baari pitää oluthanansa auki myöhempään ja kerää asiakkaita. Muut yrittäjät muuttuvat dollarinvihreiksi kateudesta ja päättävät toimia samoin.

– Turistit bilettävät yömyöhään asti ja luukuttavat musiikkia täysillä. Paikallisten viljelijöiden ja kalastajien pitää jo herätä viideltä aamulla ja heidän unet menevät pilalle, Mario huokaisi.

Maisemat noin kymmenen vuotta sitten ja nyt.

Parin tunnin päästä Mr. Vath heräsi päiväuniltaan ja käveli baariin. Hän muisti minut eiliseltä ja tervehti iloisesti. Me kaikki neljä istuimme alas pöydän ääreen mukaville kolmiotyynyille keskustelemaan lisää saarten kehityksestä. Siinä missä Jesun ja Marion katseet synkkenivät turismista puhuessa, Mr. Vath innostui.

– Bisnes on hyvästä. Tulee enemmän rahaa, hän kertoi tyytyväisenä.

Vaikutti oudolta ettei hän tuntunut kokevan sympatiaa köyhyyteen ajautuvien vähäosaisimpien maanmiestensä puolesta tai paikallisen kulttuurin katoamisesta.

– Ei nämä ajattele sitä samalla tavalla kuin me. Toikin on miettinyt hankkivansa auton. Ollaan kysytty siltä että mitä vittua se tekee autolla tällä pienellä saarella. ’Ajelee’, se sanoo. Näille tuntuu olevan ykköstavoitteena rahan ansaitseminen, eikä sitä toista puolta nähdä, Jesu selosti minulle suomeksi.

Tapaamisemme katkesi kesken auringon laskiessa. Hetken päästä pimeys nielisi alueen, eikä vartin polkeminen sokkona huvittanut. Varsinkaan, kun olin kuullut huhuja saarilla vapaana kulkevasta jaguaarista. Sovimme jatkavamme keskustelua seuraavana päivänä.

Maisemat noin kymmenen vuotta sitten ja nyt.

 

Suomi-sisulla kokko viidakkoon

 

Palatessani Reggae Barille olivat Jesu ja Mario kiireisiä. Vuosi 2011 oli vaihtumassa seuraavaan, ja Mr. Vath halusi järjestää kunnon uudenvuodenjuhlat yhteen kolmesta omistamastaan baarista. Kello näytti iltakymmentä, saaren matkaajat olivat jo aloittelemassa iltaa ja Mario stressasi. Hänen suunnitelmansa eivät menneet nappiin.

– Vittu näitä laosilaisia. Meidän piti laittaa kokko Jungle Bariin ja pyysin näitä paikallisia keräämään polttopuita aiemmin päivällä. Ei ne mitään kerännyt. Kaiken pitäisi olla siellä jo kunnossa, mutta ei ole. Nyt on jo liian pimeää kerätä niitä puita, eikä tästä tule yhtään mitään. Ei ole kyllä meidän vika jos tästä illasta ei tule mitään. Ollaan jo tehty tarpeeksi.

Jesu myhäili vieressä.

– Mario menettää hermonsa helposti. Mutta se ei ole kuullut suomalaisesta sisusta.

Hän vakuutti Mariolle, että aikaa olisi, ja että bileet kyllä saataisiin vielä järjestettyä. Lopulta hän sai kaavaili toimintasuunnitelman ja alkoi jakaa ohjeita. Mr. Vathin perhe keräisi ruokatarvikkeet ja juomat kasaan sillä välin kun me järjestäisimme Reggae Barin takaa lötytyneen lautakasan polttopuiksi Jungle Bariin. Ihmettelin miten saisimme kaiken tavaran kuljetettua määränpäähän. Moottoriajoneuvoja ei ollut, ja tavaraa oli aivan liian paljon käsin kannettavaksi.

– Tossa on tommonen kärry. Siitä on tosin toinen rengas puhki.

Nostimme alkeelliseen puolirampaan puukärryyn kaikki liikenevät laudat, patonkeja, Jesun aiemmin valmistamaa kastiketta, jalkapallon kokoisen pussin kannabista, sampanjapullon, sekä muuta tarpeellista, kuten ison langattoman akkukäyttöisen kaiuttimen ja mikrofonin. Jesu tarttui kärryn kahvoihin ja työnsi. Matka noin kilometrin päähän Jungle Bariin alkoi.

Se oli erikoinen matka. Jesu mainosti Jungle Barin bileitä jokaiselle vastaansattuneelle.

– Sabaidee, good party at Jungle Bar.

Välissä pysähdyimme propagoimaan saaren parhaita bileitämme muiden baarien luona. Niistä yksi oli Mr. Vathin konglomeraatin kolmas baari, Happy Bar. Astuimme sisään ja Jesu esitteli minut kolmannelle länsimaalaiselle, brittiläiselle Mannylle. Kun päivettynyt ja yläosaton kolmikko alkoi vaihtaa kuulumisia ja suunnitelmia illan kulusta, minä katselin ympärilleni.

Maisemat noin kymmenen vuotta sitten ja nyt.

 

Two way scenario

 

Paikallinen mies istui pöydän ääressä ja silmäili kyllästyneen näköisenä papereita, joiden oletin liittyneen ravintolan kirjanpitoon. Mr. Hatiksi esittäytyneen miehen ja minun välillä oli iso kielimuuri, mutta onneksi Manny riensi paikalle englanti – pidgin-englanti -tulkiksi.

Turismibisneksen alkuaikoina Mr. Hat jätti työnsä peruskoulun opettajana ja ryhtyi yrittäjäksi. Hän muisti kuinka ensimmäiset bungalowit rakennettiin Don Detin saarelle 2000-luvun alussa – aluksi juuri tänne, Happy Barin yhteyteen. Täällä myös Madventures yöpyi ja nautti Mr. Vathin kuuluisaa krapula-aamiaista.

Halusin tietää mitä mieltä Mr. Hat oli kasvavista turistivirroista.

– Farang good or farang bad? Manny tulkkasi.

– Good, Mr. Hat nyökkäsi.

Käännyin takaisin Mannyn puoleen jonka odotin tulkkaavan vähän laajemman vastauksen, joka käsittäisi paikallisen näkemyksiä sekä puolesta että vastaan.

– He eivät oikein ymmärrä tuollaista kysymystä, Manny valitteli, mutta kertoi sitten oman näkemyksensä asiasta.

– Toki turismi selkeästi aiheuttaa täällä rauhattomuutta, eriarvoisuutta ja muita ongelmia kuten roskaamista, hän aloitti.

Muistelin kuinka Jesu oli aiemmin kertonut lisääntyneestä jätteen määrästä, josta paikalliset hankkiutuivat eroon heittämälle sitä jokeen, joka sitten kuljettaisi sen Kambodzhan puolelle rajaa.

– These people aren’t very good at thinking outside the box. Kun he huomaavat, että joku tekee rahaa, niin sitten toinen seuraa perässä ja tekee samoin. Turismi ja sen vaikutukset on ehkä vielä niin uusi asetelma täällä, että se sokaisee, eikä sitten ajatella seurauksia, kuten juurikin eriarvoistumista tai saasteita.

– Sitten on joitain visionäärejä kuten Mr. Vath, jotka sekoittavat pakkaa. He keksivät jotain uutta ja se taas vie tilannetta uuteen suuntaan. Hyvässä tai pahassa. Veikkaan että Vang Vieng tulee tapahtumaan täälläkin.

Manny kuitenkin muistutti, ettei tilanne ole niin yksinkertainen.

– It’s a two way scenario. Vaikka toisaalta paikallinen elämäntapa katoaa, niin toisaalta laosilaiset oppivat englantia ja länsimaalaista kulttuuria ja jotkut länsimaalaiset, kuten minä, oppivat laosilaisesta kulttuurista. Täytyy muistaa, että turistit tuovat mukanaan rahaa ja uusia elinkeinoja.

Sateisena päivänä kaipaan takaisin lämpöön.

 

Valtio panostaa turismiin

 

Aiemmin samana päivänä matkani parhaimmaksi hankinnaksi osoittautunut vuokrapolkupyöräni vei minut kenttätutkimukselle Don Khonin eteläkärkeen, jossa Juman ja Tiinan kertoman mukaan piti olla hiljaisia kolkkia. Hiekkatien päästä löytyikin laosilaiskoteja, joista osa mainosti kotimajoituksen mahdollisuutta seiniin hakatuilla kylteillä. Joko seitsemän dollarin hinta oli liikaa reppumatkaajille tai majoitusmahdollisuutta ei oltu mainostettu tarpeeksi, sillä turisteja alueella ei näkynyt yhtään.

Kotimajoitus voi näyttää esimerkiksi tältä.

Yritteliäisyyttä saarelta ei kuitenkaan puuttunut. Siellä täällä näkyi kylttejä jotka kertoivat valtion taloudellisista piristysruiskeista: rakennussuunnitelmista ja strategioista turismin lisäämiseksi. Vuonna 2009 saarelle vedetyt sähköt, joka puolella kohoavat rakennusten betonirangat ja mantereen venesatamaan asvaltoitu, isoille busseille soveltuva, tie ovat kaikki osa Laosin pyrkimyksiä hyötyä turismista.

Laos ei ole yhtä turistisoitunut kuin useat muut Kaakkois-Aasian maat. Yksi syy siihen on puhtaasti maantieteellinen. Laosilla ei ole merirajoja, eikä siten mahdollisuutta rakentaa yltäkylläisiä rantaresortteja kuten esimerkiksi naapuroivilla Vietnamilla, Thaimaalla ja Kambodzhalla on. Pieni 6,3 miljoonan ihmisen maa on syrjässä muiden valtioiden syleilyssä ja rautatieverkoston puutteen takia valloitettavissa muutaman lentokentän lisäksi lähinnä vain mikäli takamus kestää tuskaisia ja loputtoman pitkiä bussimatkoja kuoppaisilla maanteillä.

Näkymät noin kymmenen vuotta sitten ja nyt.

Lentolippujen hinnat ovat kuitenkin maailmalla tällä hetkellä hyvin alhaisia ja matkustaminen on suositumpaa kuin ikinä ennen. Köyhä Laos esteistään huolimatta yrittää pysyä kelkassa ja saada siivunsa rahavirroista panostamalla matkailubisnekseen. Se on priorisoinut turismin yhdeksi tärkeimmäksi sosio-ekonomista kasvua tukevaksi kehitysalueekseen. Tällä hetkellä 7 – 9 % köyhän tasavallan bruttokansantuotteesta tuottava matkailubisnes luo uusia työpaikkoja ja varallisuutta ja – ehkä hieman ristiriitaisesti – auttaa paikallisen kulttuurin vaalimisessa, kun rahaa voi ohjata esimerkiksi kulttuurikohteiden kunnossapitoon.

Laosin kulttuuri-, informaatio- ja matkailuministeriön mukaan turistien määrä onkin kasvanut tasaisesti vuodesta 2000 lähtien, jolloin maassa vieraili 730 000 turistia. Vuonna 2006 Laosissa kävi 1,2 miljoonaa turistia ja 2011 jo 2,7 miljoonaa matkailijaa, jotka toivat valtiolle 400 miljoonan dollarin tulot. Ministeriö tähtää 3.5 miljoonaan turistiin ja 500 miljoonaan dollariin vuoteen 2015 mennessä. Turistien määrä on nousujohteinen, mutta silti pieni verrattuna tilastoihin esimerkiksi Thaimaasta, jossa yksinään vuonna 2011 kävi 190 miljoonaa turistia, jotka toivat kuningaskunnan rahakirstuun lähes 25 miljardia dollaria.

Nousevat talot ovat tavallinen näky Si Phan Donilla.

Tällä hetkellä Laos panostaa varakkaampien matkailijoiden liehittelyyn kehittämällä heidän suosimia ratkaisuja, kuten pakettimatkoja luonnonsuojelualueille ja kulttuurisesti tärkeisiin kohteisiin. Seitsemänkymmentä prosenttia Laosiin saapuvista matkailijoista on kotoisin ympäröivistä maista. Ministeriön matkailumarkkinointiosaston toimitusjohtajan, Salo Phimphinitin, mukaan esimerkiksi eteläkorealaiset matkailijat kokevat Laosin houkuttelevana matkakohteena, sillä golfin pelaaminen on siellä Etelä-Korean viheriöihin verrattuna halvempaa.

Turismin kehityssuunitelmia ei siis ole ensisijaisesti tehty pitämällä silmällä sniiduilevia reppumatkailijoita, jotka väsäävät hiessä kokkoa syrjäisen baarin takapihalle.

Lisää luettavaa

1 Kommentti

Jaa artikkeli

  • Wenla

    Haha ei vittu toi Jesu oli läppä. Kaveri puhuu ja puhuu ja puhuu, mut ei sano yhtään mitään. Kaveri arvosteli tasan ulkosen habituksen perusteella että "just toi on noit vangviengiläisii".
    Hänhän oli ite kyhäilemässä jotain laitonta kukkotappelurinkiä ja mitä lie. Eli turismia edistämäs, niinku jokainen länkkäriduunari tolla saarella. Pilvipäissään pitkin päivää, eikä duuniakaan tehny. Mario ja Manny oli kyl huippuja kavereita, mut tää oli kyl iha elämäntapalusmu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>