ILMIÖTINTERNET October, 18th 2013 by

Kadonneen Jopon metsästäjät, osa 1/3

Download PDF

Kuva: Markku Mujunen

Teleportaasin rikoskertomukset jatkuvat! Torinossa ryöstettyjä kameroita ja Senegalissa vietyä lompakkoa ei koskaan saatu takaisin, mutta miten käy Jyväskylässä anastetulle polkupyörälle?

Tiistaina 18. syyskuuta kävelin erään kaverini kanssa Jyväskylän yliopiston kampuksella. Yliopistolla oli juuri ollut pyöräilytapahtuma, jossa pistäydyn hankkimassa pyöräni pohjaan turvakaiverruksen. Talutin tummanviolettia Jopoani, jonka ruostahrat ja muut tuntomerkit olivat tulleet vuosien aikana todella tutuiksi. Olin saanut pyörän peruskoulun viidennellä luokalla, reilut kymmenen vuotta sitten.

– Sitten harmittaa, jos tämä pyörä joskus pöllitään. Tämä on kuitenkin ainoa tavara johon miulla on oikeasti tunnearvoa. Ja samalla ainoa jota säilytän pitkiä aikoja ulkona valvomatta, pohdiskelin kaverilleni.

En silloin vielä tiennyt, että pyöräni varastettaisiin vain reilua vuorokautta myöhemmin. Enkä tiennyt sitäkään, että polkupyöräni katoamisesta alkaisi tapahtumasarja, joka johtaisi dramaattisten vaiheiden kautta neljään poliisin suorittamaan kiinniottoon. Nyt tiedän.

Jyväskylän yliopiston päärakennus

Jyväskylän yliopiston päärakennus

Tarinasta todeksi

 

Torstaiaamu 19. syyskuuta. Kävelen kotoani yliopistolle. Edellisenä iltana olivat olleet uusien journalistiikan opiskelijoiden fuksiaiset, joiden alkaessa olin jättänyt polkupyöräni yliopiston päärakennuksen eteen. Jatkojen jälkeen en jaksanut koukata kampuksen kautta, vaan kävelin suoraan kotiini. Voisin seuraavana aamuna hakea ajokkini ennen luentoni alkua. Eiköhän se yhden yön pysy tallessa, ajattelin.

Vaan eipäs pysynytkään. Ennen luentoa huomaan Joponi kadonneen. Vielä luentoni jälkeen kiertelen turhaan katsomassa, olisiko kulkupeli vain nakattu lähistölle. Ei ole. Kävelen kotiin ja kirjoitan Facebook-päivityksen, jossa kertaan polkupyöräni keskeiset tuntomerkit ja pyydän kavereita soittamaan numerooni, jos pyörää näkyy jossakin. Ajokin erottuvin yksityiskohta on mustaan jesariin käärimäni satula. Ja vaikka istuin olisi vaihdettu, on metallinhohtoinen tummanlila varsin harvinainen ja erottuva Jopon väritys.

Illalla isännöin kaveriporukan lautapeli-iltaa kämpälläni. Ensimmäinen vieras Tino esittää jo eteisessä pahoittelut pyöräni katoamisesta. Sitten hän kertoo kaveristaan, joka oli löytänyt oman varastetun polkupyöränsä nettihuutokaupasta. Tinon kaveri oli sopinut tapaamisen myyjän kanssa. Kohtauspaikalla kaveri oli pyytänyt, että voisi tehdä polkupyörällään pienen koeajokierroksen. Saatuaan pyörän alleen oli hän vain polkenut pakoon niin kovaan kuin pääsi, taakseen katsomatta.

Koska lautapeliporukkamme muut jäsenet ovat tapansa mukaan myöhässä, ehdin kaivaa tarinasta inspiroituneena läppärini esiin. Huuto.net auki, hakusanaksi Jopo ja hakutulokset näkyviin uusimmat ensin. Listan toisena on tummanvioletti Jopo Jyväskylässä.

Jopo Huuto.net

 

Ollako vai eikö olla?

 

Myynti-ilmoituksen kuva on rajattu niin, että tunnistettavat osat jäävät otoksen ulkopuolelle. Runkolukkoa, tarakkaa ja mustalla jesarilla päällystettyä satulaani ei näy. Suttuisesta sisäkuvasta en voi mitenkään tietää, onko myytävä pyörä minun vai jonkun muun.

Varastetulta se joka tapauksessa vaikuttaa. Polkupyörä on laitettu myyntiin vain paria tuntia aiemmin polkuhinnalla. Huutaminen alkaisi 110 eurosta tai pyörän saisi suoraan itselleen 160 eurolla. Huutokauppa päättyisi jo parin päivän päästä. Myyntitavan lisäksi myös myyjä itse herättää epäilyksiä. Näin nimimerkki Scorpion91 esittelee sivulla itsensä:

Unelma auto tarkoitus vielä jonain
päivänä ostaa.Teemme töitä ja etsimme kaikenlaista mitä myydä,minun
harrastukseni on korjailla pyöriä ja myydä eräälle liikkeelle niitä.Ja
Jopot itse myyn reilulla voitolla.

Katson myös myyjän muita myytäviä ja myytyjä kohteita. Profiili on vain muutaman viikon vanha, mutta myydyistä tuotteista löytyy jo pari vanhempaa Jopoa ja yksi Nokia Lumia. Luen vanhoja tuotekuvauksia kiinnostuneena.

Kuvassa oleva Jopo Mobil myynnissä.Meillä on perheessä ollut Jopoja aina,mutta nyt myymme molemmat vanhat pois.Kunto on hyvä,loistava ajaa ja keskellä on taitto kohtakin kuten kuvasta näette.Pyörän voi tulla noutaa tai lähetän matkahuollon paketissa.

En voi varmuudella tietää onko löytämäni tummanvioletti Jopo sama, joka minulta varastettiin edellisenä yönä. Se on kuitenkin ainoa johtolankani. Kirjaudun Huuto.netin käyttäjätunnukselleni ja valitsen Osta heti -vaihtoehdon. Kun olen ilmoittautunut ostajaksi, pläjähtävät ruudulle myyjän nimi, osoite ja puhelinnumero.

 

Peli käyntiin

 

Lautapeliporukkamme loputkin jäsenet saapuvat lopulta kämpälleni. Pohdimme kavereideni kanssa että olisi parasta, jos kauppapaikalle saisi mukaan poliisipartion selvittämään tilannetta. Muiden asetellessa pelilautaa paikoilleen istun huoneessani täyttämässä sähköistä rikosilmoitusta. Muutakaan en voi illalla enää tehdä, sillä poliisiin päivystysnumero on jo kiinni.

Silloin puhelimeni soi. Vieras numero, en vastaa. Hetken päästä soittaa toinenkin numero. Nyt numero on sama, jonka Huuto.netin myyjä Niko (nimi muutettu) on ilmoittanut tiedoissaan. Annan puhelimen soida loppuun. Tallennan molemmat numerot kännykkääni Nikon nimellä ja jatkan rikosilmoituksen täyttämistä.

Illan mittaan ja lautapelailun lomassa lähetän Nikon kanssa tekstareita kaupoista. Hän haluaisin myydä Jopon mieluiten jo samana iltana. Väitän ettei se käy.

Selvä,eli tänään ei millään kerkeis?Kun mulla huomenna ehkä lähtöä toiseen kaupunkiin..mutta pyörä on nyt sinulle sitten varattu :) ja voin tuoda pyörän ovellesikin jos tänään haluat pyörän niin kummallekin helpompaa

Lopulta viestitän palaavani asiaan seuraavani päivänä. Sovimme, että Niko tai hänen avopuolisonsa voisi tuoda polkupyörän Savelan Nesteelle lähellä Kortepohjaa. Niko mainitsee asuvansa Kortepohjassa, vaikka Huuto.netissä näkyvä osoite sijaitseekin Pupuhuhdassa. Perjantain aikana saisin toivottavasti sumplittua poliisin paikalle. Ongelma tosin on, että tapaamisen ajankohta jää edelleen epäselväksi. Kaverini Tino ja Kimmo lupautuvat joka tapauksessa turvakseni, vaikkei virkavalta saapuisikaan.

 

Terve vaan ja onnea

 

Torstain ja perjantain välisenä yönä nukun todella huonosti. Pelko ja tilanteen epävarmuus kalvavat mieltä. Koska nukahtaminen ei luonnistu, päätän googletella hieman pyörää myyvän Nikon taustoja. Silloin onni potkaisee: Facebook-profiilia ei löydy, mutta mustiin pukeutunut ja kaulasta tatuoitu nuori mies näyttäytyy Naurunappulaan ladatussa YouTube-videossa. Linkkaan klipin kavereilleni. Tiedämmepähän minkä näköisen ja oloisen veijarin kanssa olemme tekemisissä.

Aamulla herään aikaisin soittamaan poliisin puhelinpäivystykseen. Selitän tilanteen naispäivystäjälle ja kysyn, voisiko poliisipartion saada avuksi kauppapaikalle. Vastaus ei ole aivan sellainen, jota olen odottanut.

– Ei, ei me tällaiseen voida lähteä mukaan. Se olisi rikokseen yllyttämistä.

Siis hetkinen? En ole ihan varma kuka olisi yllyttämässä ketä ja mihin rikokseen, enkä älyä sitä kysyäkään. Päivystäjä kehottaa minua tekemään rikosilmoituksen. Sanon, että olen jo tehnyt sen. Hyvä, älä sitten tee muuta. Mutta kun kaupat ovat jo alustavasti sovittu tälle päivälle, selittelen.

– Siis oletko sä jo sopinut kaupat sen kanssa? päivystäjä kauhistelee.

No joo, alustavasti kyllä. Aikaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tässä kohtaa on vähän hankala perääntyä. Lopulta päivystäjä antaa periksi ja sanoo, että voisin tehdä mitä itse haluan.

– No tee vaikka sillain, ihan miten parhaaksi näet. Soitat sitten meille jos saat pyöräsi takaisin.

Lopetan puhelun hieman järkyttyneenä. Jos pyörä edes on minun, olisi sen neuvotteleminen takaisin ilman poliisia paljon vaikeampaa. Soitan kaverilleni Kimmolle ja kerron uusimmat käänteet. Päätämme jatkaa suunnitelmaamme, vaikka poliisista ei olisikaan apua. Sovimme, että tapaisimme Kimmon ja Tinon kanssa pian yliopistolla ja miettisimme seuraavaa siirtoamme.

– Tämähän on tosi cowboy-meininkiä mitä me nyt aiotaan tehdä, toteaa Kimmo puhelun lopuksi.

Jutun toiseen osaan pääset tästä.

Lisää luettavaa

1 Kommentti

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>