ILMIÖTINTERNET October, 19th 2013 by

Kadonneen Jopon metsästäjät, osa 2/3

Download PDF

Kuva: Markku Mujunen

Tarinan ensimmäinen osa päättyi takaiskuun, kun poliisin puhelinpäivystäjä kieltäytyi auttamasta. Vaikka yhdestä tilanteesta selvitään, on edessä vielä suurempia ongelmia.

 

Käänne parempaan

 

Onneksi puhelimeni soi hetken päästä uudestaan. Soittaja on poliisi Ilkka, joka on juuri lukenut rikosilmoitukseni jossa kerroin myös Huuto.netissä myytävästä Joposta. Ilmoituksessani lukevat myös Jopon myyjän nimi, osoite ja puhelinnumero. Ilkka haluaa tietää, olenko aivan varma että myytävä pyörä minun. En ole, mutta sanon että tummanvioletin Jopon myyminen puoli päivää omani varastamisen jälkeen tuntuisi minusta melko suurelta sattumalta. Poliisi toteaa, että tapauksessa on ainakin syytä epäillä rikosta.

Virkavallan ei ole mahdollista käydä pyöräkauppias Nikon kotona, sillä Huuto.netin tiedoista löytynyt osoite Pupuhuhdassa on väärä. Nuorukaisen postit ohjautuvat Poste restanteen, eivätkä poliisitkaan tiedä tämän olinpaikkaa. Ainoa vaihtoehto siis on, että saisin sovittua tapaamisen Nikon kanssa ja ilmoittaisin siitä poliisille. Jos jokin poliisipartio olisi vapaana, voisi se saapua paikalle. Voin soittaa suoraan Ilkalle, mutta hänen työpäivänsä loppuisi jo neljältä. Sen jälkeen voisin vain soittaa hätänumeroon, selittää tilanteen ja toivoa parasta.

Suunnitelmassa on vain yksi mutta: en saa Nikon puhelimeen yhteyttä. Yritän soittaa useampaan kertaan ja lähetän tekstareita. Turhaan. Onko pyörämyyjä alkanut epäillä jotakin?

 

Taktiikkapalaveri ja miehistönvaihdos

 

Tapaan kavereitani Kimmoa ja Tinoa epävarmoissa tunnelmissa. Voimme vain toivoa, että pyörämyyjä Niko ottaisi yhteyttä. Sen jälkeen olisi vielä epäselvää, saisimmeko poliisin paikalle ja mitä sitten tapahtuisi.

Järjen ääni Kimmo painottaa, että tärkeintä olisi oma turvallisuus. Jos pyörä olisi minun mutta myyjä kävisi uhkaavaksi, olisi parempi vain juosta pakoon kuin leikkiä sankaria. Sovimme, että Kimmo ja Tino menisivät kauppapaikalle etukäteen tarkkailemaan tilannetta. Tulisin itse paikalle yksin vasta heidän jälkeensä. Jos poliisipartio ei pääse paikalle, on meidän pärjättävä kolmestaan.

Tekstiviesteissään Niko oli sanonut asuvansa Kortepohjassa puolisonsa kanssa. Lähdemme haahuilemaan ympäri Kortepohjaa katsoen, josko pyöräni löytyisi jonkin kerrostalon pihasta. Itse olen liikkeellä kävellen, kun kaverini taluttavat pyöriään.

Kiertelemme pitkään, mutta tuttua tummanviolettia Jopoa ei arvatenkaan näy. Iltapäivällä Tinon on poistuttava pakkaamaan, sillä hänellä lähtisi pian juna kotipaikkakunnalle. Ennen Tinon lähtöä päätämme soittaa varoittamatta Kortepohjan ylioppilaskylässä asuvan kaverimme Joonan ovikelloa.

Hieman hämmentyneenä ja päivän tapahtumista autuaan tietämättömänä Joona päästää saattueemme sisään kimppakämppäänsä. Kerromme tilanteen ja Tinon lähdettyä näytämme Joonallekin Naurunappulan videon, jolla pyöräkauppiaamme Niko esiintyy.
Yritän vielä kerran soittaa Nikon numeroon. Ei edelleenkään yhteyttä.

Savelan Neste

Savelan Neste

Kuohuntaa ja kohinaa

 

Kolmelta alkaa tapahtua. Niko soittaa toisesta numerosta ja kertoo sammuttaneensa oman puhelimensa, koska se kuulemma on hajalla. Kävisikö kaupat Savelan Nesteellä kello 16? Kyllähän ne käyvät. Niko väittää ettei tiedä, toisiko hän itse vai hänen tyttöystävänsä polkupyörän lopulta paikalle. Kun puhelu päättyy, soitan välittömästi rikosilmoitukseni lukeneelle poliisille Ilkalle ja kertaan äskeisen keskustelun sisällön. Ilkka sanoo soittavansa takaisin kun varmistuu, pääsisikö kenttätutkintapartio siviiliautossa paikalle.

Sitten – lisää odottelua. Ensin vierähtää vartti ilman uutta puhelua. Sitten toinen. Kahtakymmentä vaille neljä Kimmo ja Joona lähtevät polkupyörillään Savelan Nesteelle odottamaan. Jään pälyilemään kelloa ja hermoilemaan itsekseni. Kymmentä vaille neljä puhelimeeni soitetaan salatusta numerosta.

– Arimo Kerkelä, vastaan.
– XVBRZ KHHH BRTZZ, vastataan toisesta päästä.
– Anteeksi, nyt ei kuulu kuin pelkkää rätinää.
– BRZHHH TSRP KHH, soittaja jatkaa kertomustaan.

Yhteysongelmiinko koko homma nyt kaatuu? Kävelen kerrostaloasunnon parvekkeelle, mutta puhelu ei muutu yhtään sen selvemmäksi. Kuulen edelleen vain vaimeaa sirinää ja kohinaa, jonka rytmi muistuttaa puhetta.

– Ei saa edelleenkään mitään selvää. Soitatteko uudestaan, jos sitten alkaisi toimia?
– Soitetaan uudestaan, soittaja sanoo selvällä äänellä ja lopettaa puhelun.

 

Eihän tämän nyt näin pitänyt olla

 

Uusi puhelu kenttätutkintopartion kanssa onnistuu paremmin. Poliisi kertoo toimintasuunnitelmansa sekä autonsa värin ja merkin. He kysyvät myös omat tuntomerkkini, jotta tunnistaisivat minut huoltoasemalla. Partio ajaisi paikalle tasan kello 16, eikä minunkaan pitäisi saapua yhtään etuajassa.

– Oli siellä pyörää myymässä sitten tyttö tai poika, niin me otetaan se kiinni, poliisi toteaa.

Kun puhelu päättyy, alan kiskoa takkia päälleni. Ei ole ainakaan vaaraa että olisin liian aikaisin asemalla, sillä olen edelleen Kortepohjassa ja kello on pian viittä vaille neljä. Vajaan kilometrin etappia ei käveltäisi viidessä minuutissa. Matkalla naputan Kimmolle lyhyen tekstarin, jossa kerron poliisin hoitavan ja mainitsen poliisin käyttämän siviiliauton tuntomerkit.

Loppumatkan hölkkäämisestä huolimatta olen Nesteellä reilut viisi minuuttia myöhässä. Saavun bensa-aseman eteen ja näen Kimmon ja Joonan istuskelemassa terassilla. Hetken päästä poliisi viittoo minut nurkan taakse. Siellä odottavat poliisin lisäksi nuori pelästyneen oloinen nainen ja tummanvioletti Jopo.

Tilanteessa on vain yksi ongelma. Jopo ei ole minun.

Jutun viimeiseen osaan pääset tästä.

Lisää luettavaa

0 Kommenttia

Jaa artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>